
Cresendo on perustettu kesäkuussa 2006, ja kasvattaa Gotlannin russeja. Vuoden 2008 loppupuolelta mukana ovat olleet pienimuotoisesti myös kyroksenponit. Tavoitteenamme on kasvattaa hyviä käyttöponeja lajiin kuin lajiin.

Talli sijaitsee Etelä-Ruotsissa rauhallisessa maalaisympäristössä. Käytössämme on maastot, kenttä ja paljon laitumia, joilla tammat ja orit voivat kuljeskella. Cresendon talli on rakennettu vanhaan kunnostettuun navettaan, ja alun perin tallissa oli bokseja 15 kappaletta. Tilanpuutten vuoksi tallia on kuitenkin jouduttu leejentamaan useaan otteeseen ja tallipihalle on syntynyt kokonaan uusiakin rakennuksia. 19.09.2006 tallille tuli pihatto, johon mahtuu asustelemaan 4 ponia. 2008 tallia laajennettiin niin, että siellä on 22 karsinaa + varsomiskarsina. Viimeisein laajennustyö tapahtui keväällä 2009, kun tallipihalle rakennettiin kaksi pikkutallia eli ns. "oritalli" ja "shettistalli" joissa kummassakin on paikat kuudelle ponille.

Kesäisin ponimme laiduntavat kolmella suurella laitumella vuorokauden ympäri jos kelit vain sallivat. Tammoille ja varsoille löytyy oma laidun, jaturvallisuussyistä orit jaetaan kahdelle laitumelle. Orit toki saattavat hieman keväällä kinastella laitumilla, mutta ne ovat tottuneet laiduntamaan laumassa, joten suurempia ongelmia ei yleensä synny. Talvisin ponit asustelevat jaettuina yhdeksään tarhaan. Kymmenes alue on pihattoponien tarha. Tammat ovat jaettu neljään tarhaan + pihattoon, orit viiteen tarhaan yleensä kolmen ponin porukoissa. Tammojen tarhat ovat oritarhoja hieman suuremmat, sillä tammojen ryhmäkokokin yhtä tarhaa kohden on suurempi.
Tahdomme poniemme elävän mahdollisimman luonnomukaista elämää, joten emme suosi keinosiemennyksi kuin harvoissa tapauksissa. Orimme astuvat tammoja lähinnä laitumella, mutta myös liinassa astuminen on mahdollista, jos kaksikkoa ei uskalleta päästää laitumelle. Kesäisin tammalaitumesta saatetaan erottaa osa, jonne yksi ori pääsee oman pikku laumansa kanssa, tarkoituksena astuttaa useampi tamma samalla orilla.
Kilpailuiden järjestämistä ajatellen Cresendosta löytyy hyvä estekalusto ja siirrettävät kouluaidat kirjaimineen. Kaikki kilpailut joudutaan järjestämään 30 x 70 kokoisella kentällämme, sillä maneesia tallilta ei löydy. Onneksi Ruotisn ilmasto on usein puolellamme ja maa jäätyy ratsastuskelvottomaksi vain harvoin. Maastoestekilpailuita ajatellen tallilta löytyy kaksi maastoesterataa, joissa estekorkeus on 50cm ja 80cm. Omaa ravirataa Cresendolla ei ole, mutta tallin lähettyviltä löytyy pienehkö rata, jolla järjestämme joskus raveja. Kyseisellä radalla on myös mahdollisuus järjestää ponilaukkoja, mutta lähtöportteja ei kuitenkaan löydy.