Cresendo - Russeja rakkaudella
Twilight SWE

Kuvagalleria



varsakuva

Tekijänoikeudet

Ulkoasu: Rinja
Kuvat: Stuteri Teja
Luonne: Sonsku
Sukuselvitys: Tii

* Kommentit tapa & estejatkokoulutuksesta
Twilight SWE oli aluksi hiukan arka uudessa paikassa ja uusien ihmisten keskellä, mutta se tottui yllättävän nopeasti. Aloitimme koulutuksen tutustumalla ensin toisiimme karsinassa. Vili ei kieltämättä ollut kovinkaan ystävällinen, vaan hampaat lonksuivat kun yritin koskettaa oria. Päättäväisesti lähestyessä pääsimme kuitenkin kamat selässä kentälle ja ratsastamaan. Hyppäsimme ensin lämmittelyksi puolimetrisiä, sitten kuuttakymmentä senttiä. Vilin hyppytyyli oli taitava, mutta korottaessamme estettä ori kielsi. Puuhailimme esteiden kanssa kauan, kunnes Vili sitten arasti hyppäsi - ja siitähän se alkoi sujua. Suosittelen teitä vielä harjoittelemaan kotipuolessa ennen kisoihin lähtöä.

 

tämä on virtuaalihevonen /
this is a SIM-horse

"Herra siunaa pieni enkeli
Joska väsyi lentämään
Kotiin ota hänet luokses lepäämään"


Oripoikamme Vili laukkasi vihreimmille niityille 18.09.2010 eläinlääkärin piikin seurauksena. Vanhuuden vaivoja oli jonkin verran jo ilmennyt, niin totesimme että kiltin poikamme on parempi päästä pois. Tallin herrasmistä jäi kaipaamaan niin omsitaja kuin muukin ponikatras.

Perustiedot

Nimi: Twilight SWE
Lempinimi: Vili
Syntynyt: 18.11.2007
Sukupuoli: Ori
Rotu: Gotlannin Russ
Väri ja merkit: ruunikko
Säkäkorkeus: 119cm
rekisterinumero: VH-37296

Kasvattaja: Erica Lindstrom, ruotsi
Tuoja: Suvi
Omistaja: Suvi
Kotitalli: Cresendo

Koulutustaso: Ko: He C, re 80cm, me 70cm
Painotus: Esteratsastus
Ennätys: Ei startannut
Voittosumma: Ei startanut

Muuta:
Näyttelyissä saadut arvonimet: 1x JS
Saanut tapakoulutusta ja estekoulutuksen parantelua (tasolle 70cm) Tijuanan Koulutuskeskuksessa *.

Ikääntyminen

17 vuotta - 18.04.2009
18 vuotta - 18.05.2009
19 vuotta - 18.06.2009
20 vuotta - 18.07.2009
21 vuotta - 18.08.2009
22 vuotta - 18.09.2009
23 vuotta - 18.10.2009
24 vuotta - 18.11.2009
25 vuotta - 18.12.2009
26 vuotta - 18.01.2010
27 vuotta - 18.02.2010

Luonne

Twilight SWE eli Vili on suloinen ja kaunis russponi ori joka on luonteeltaan lempeä ja kiltti. Vili on ratsastaessa kuuliainen ja tottelevainen Vilillä voi päästä pitkällekkin esteratsastuksessa.Vili on tutustumisen arvoinen kaveri, joka on oikea herkkusuu.

Taluttaessa herra tulee kuuliaisesti perässä, Vilillä on kuitenkin tapana poiketa heinäpaalille tai jonkun muun harjakorille jossa näkyy olevan pussi, herkut tälle orille kelpaavat! Vili on hoitaessa kiltti ja seisoo nätisti paikoillaan, hoitajan ilmestyessä eteen innostuu ja alkaa kerjämään herkkuja. Vili on erittäin perso herkuille ja jos ei saa herkkujaan osoittaa mieltään mm. kuopimalla. Vilillä on usein silmät kiinni ummessa harjauksesta nauttien, rajustikin saa harjailla piehtarointia rakastavaa Viliä.Vilin kavioita putsatessa tulee olla jämäkkä, 119 cm herra nojailee rentoutuneesti vain hoitajaan jolloin reipas tuuppaisu takaisin on tarpeen. Vili saattaa silloin katsahtaa nyrpesti jatkaen uniaan.Vili nostaa myös joskus jalkojaan turhan ylös. Varustaessa Vili on oma rento itsensä. Vili nauttii vain viimeisistä lepohetkistään.Vilille koulainten otto onkin joskus ongemallista ja pitää turpaansa visusti kiinni. Hetken suostuttelun jälkeen suu kuitenkin avautuu. Eläinlääkäri käynnit, kengittäjät sekä muut toimeenpiteet jotka saattavat muille hevosille ongelmallisia sujuu yleensä Vilin kanssa ongelmitta.

Ratsastaessa Vili on kiltti ja rauhallinen, eikä sen kanssa tarvitse pelätä. Ystävälliseksikin kutsuttu Vili on aluksi hiukan jäykkä saa kannustaa eteenpäin. Vili ymmärtää hyvin pohjavut joka on hyväksi kouluratsastuksessa. Se on kuitenkin loistokas myös esteratsastuksessa jossa se innostuu ja hyppää aina korkealta, Vilistä hyvän tekee myös se että sillä oli hillitty ja hallittavissa oleva hyppytyyli, jossa ei tarvitse pelätä että se lähtisi käsistä. Pohjeavuiltaan Vili on sopiva, mutta melko tunteeton, jota saa kyllä kannustaa, Vili rakastaa unelmoitia! Suustaan Vili on herkkähkö mutta ei liikaa, ei rupea turhaan sätkyilemään ja hyppimään pystyyn. Vilillä kokonaisuudessa hyvä ratsastaa ja erittäin varma.
Esteillä herra innostuu ja alkujäykkyys ja turha kannustus jää pois ja Vili kulkee eteenpäin ilman ongelmia. Vilin hyppytyyli on raikas ja yleensä se hyppää korkealta ja innoissan odottaen jo seuraavaa, esteiden välissä se ei kaahaile minne sattuu vaan odottaa rennosti seuraavaa estettä. Sillä ei ole myöskään tapana rynnätä ennen estettä.
Kouluratsastus sujuu Vilin kanssa yhtähyvin mutta siihen ei löydy kuitenkaan samalaista pehmeyttä. "Apujen pehmeys" on näissä harjoituksissa pelkkä toive sillä joskus täytyy kovaakin antaa pohkeita että Vili päättää sen tehdä. Tasoltaan se on kommenettua kuitenkin hyvä ja komea kouluponi.
Maastossa, jos olet Vilin selässä olet turvassa! Vili harvoin mitään pelästyy taikka välttelee. Innokkaasti se menee maat ja mannut kivikoista lampiin! Pukkisarjoja voi kuitenkin ilmetä suorilla peltolaukoilla!

Kilpailuissa Vili käyttäytyy melko kuuliasesti, mitänyt joskus huutelee vähän jos vieressä sattuu toinen ori olemaan. Esteradalla Vili pyrkii hyppäämään korkealta ja nostamaan jalkoja mahdollisimman ylös. Tosin joskus kun se liikaa innostuu saattaa nuolimattomuusvirheitä tulla.. Vauhtia ei kisaradalla ainakaan liian vähän ole. Itse asiassa välillä saattaa joutua vähän jarruttelemaan että herra mahtuisi esteiden väliin ja saisi turvallisen lähestymisen. Mutta ei Vili kuitenkaan ikinä käsistä lähde.

Sukutaulu


isä. William SWE ii. Windy's King iii. White Ded
iie. Angel Eyes
ie. Princess Angel iei. Angel's Boy
iee. Little Angel
emä. Svart Flicka ei. Lite Svart eii. Twrick SWE
eie. Sommare Flicka
ee. Berfil SWE eei. Svart Kille
eee. Astrid SWE

Vilin isä William SWE on komea gotlannin russ-ori. Väriltään ori on ruunikko, jota se on myös hyvin periyttänyt varsoilleen. Luonteeltaan Wille on hyvin energinen ja aina valmis oppimaan uutta. Wille on painotukseltaan esteratsastuksen puolella, mutta sillä kisataan myös paljon koulua ja valjakkoajoa. Vilin isänisä Windy's King oli komea rautias ori. Luonteeltaan se oli aivan saman lainen kuin poikansa Wille. Ori oli esteratsastuspainotteinen, eikä sillä kisattu mitään muuta lajia. Princess Angel oli Vilin isänemä, todella kaunis musta tamma. Jälkeläisiä tammelle ei tullut Willen lisäksi yhtään, sillä tamma jouduttiin lopettamaan nuorena vakavan ähkyn takia.
Svart Flicka on Vilin emä, kuvankaunis gotlannin russ-tamma. Väriltään tamma on ruunikko, ja pieni tähti kaunistaa sen päätä. Jouhet tammalla ovat tuuheat, ja lisäävät sen ulkonäköön ripauksen veikeyttä. Esteratsastus on ehdottomasti tämän tamman laji, koulua se ei välillä edes suostu menemään. Vilin emänisä Lite Svart oli komea musta ori. Luonteeltaan ori oli hyvin jääräpää, eikä tehnyt mitään ellei sitä itseään huvittanut. Painotukseltaan ori oli kouluratsastuksen puolella, mutta sillä kisattiin myös vähän esteratsastusta. Berfil SWE, Vilin emänemä oli kaunis ruunikko tamma. Tammalla kisattiin lähes jokaisessa lajissa, ja se sijoittui myös hyvin kaikessa. Tamma kantakirjattiin II-palkinnolle ja se valittiin usein näyttelyiden parhaimmaksi tammaksi.

Kilpailukalenteri


rp - ranginpiste, vp - virhepiste

Näyttelyt
Päivämäärä Paikka Laji Jaos Luokka Sijoitus arvonimet Tuomari
12.04.2008 Achanta Farm Näyttelyt NJ russorit 8/9 JS Mira L.
07.07.2008 Achanta Farm Näyttelyt NJ russorit 9/10 Kati K.
13.07.2008 Achanta Farm Näyttelyt villi rotunäyttely ei palk.
28.11.2008 Acantha Farm Näyttelyt NJ russorit 7/7 Ei palk. Hanna M-T.

ERJ:n alaiset 60 kilpailua, joista 3 voittoa ja 7 muuta sijoitusta
Päivämäärä Paikka Laji Jaos Luokka Sijoitus
02.05.2008 Cresendo Esteratsastus ERJ 50cm 32/46
01.05.2008 Cresendo Esteratsastus ERJ 50cm 22/36
15.04.2008 Swining Esteratsastus ERJ 40-50cm 8/15
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 40cm 14/24
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 50cm 20/39
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 60cm 41/62
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 70cm 8/58
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 40cm 5/24
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 50cm 10/39
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 60cm 46/62
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 70cm 57/58
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 40cm 20/24
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 50cm 24/39
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 60cm 25/62
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 70cm 8/58
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 40cm 14/24
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 50cm 36/39
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 60cm 22/62
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 70cm 51/58
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 40cm 12/24
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 50cm 7/39
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 60cm 62/63
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 70cm 13/58
15.07.2008 Jewel Pony Riders Esteratsastus ERJ 70cm 13/58
14.06.2008 Daftomor Esteratsastus ERJ 50-60cm 24/41
14.06.2008 Daftomor Esteratsastus ERJ 50-60cm 3/41
14.06.2008 Daftomor Esteratsastus ERJ 50-60cm 2/41
14.06.2008 Daftomor Esteratsastus ERJ 50-60cm 28/41
10.06.2008 Jerry Esteratsastus ERJ 60cm
10.06.2008 Jerry Esteratsastus ERJ 60cm
10.06.2008 Jerry Esteratsastus ERJ 60cm
10.06.2008 Jerry Esteratsastus ERJ 60cm
10.06.2008 Jerry Esteratsastus ERJ 60cm
12.06.2008 SGR Ponies Esteratsastus ERJ 40cm 2/8
12.06.2008 SGR Ponies Esteratsastus ERJ 50cm 3/14
15.06.2008 Cresendo Esteratsastus ERJ 50cm 4/48
13.09.2008 Cresendo Esteratsastus ERJ 60cm 4/28
14.09.2008 Cresendo Esteratsastus ERJ 60cm 1/30
14.09.2008 Cresendo Esteratsastus ERJ 60cm 1/12
00.00.2008 Cendarle Esteratsastus ERJ 60cm (tarinaluokka) 2/6
15.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 50cm 10/39
15.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 60cm 10/37
15.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 70cm 1/36
15.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 80cm 12/34
16.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 50cm 13/39
16.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 60cm 8/37
16.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 70cm 13/36
16.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 80cm 20/34
17.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 50cm 28/40
17.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 60cm 22/38
17.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 70cm 36/37
17.02.2009 Cheval Delamer Esteratsastus ERJ 80cm 7/35
18.02.2009 Cresendo Esteratsastus ERJ 60cm 3/28
18.02.2009 Cresendo Esteratsastus ERJ 80cm 8/33
31.05.2009 Tuuliharja ERJ 41/80
30.05.2009 Tuuliharja ERJ 61/67
16.06.2009 Rusola ERJ 33/50
16.06.2009 Rusola ERJ 38/50
16.06.2009 Rusola ERJ -
07.06.2009 Accusal ERJ -
07.06.2009 Accusal ERJ -

Muut kilpailut 27 kilpailua, joista 1 voittoa ja 4 muuta sijoitusta
Päivämäärä Paikka Laji Jaos Luokka Sijoitus
26.07.2008 Acantha Farm Kouluratsastus villi Perusmerkki
28.07.2008 Acantha Farm Esteratsastus villi 40cm
28.07.2008 Acantha Farm Esteratsastus villi 50cm
28.07.2008 Acantha Farm Esteratsastus villi 60cm
13.06.2008 Acantha Farm Esteratsastus villi 40cm 1/23
13.06.2008 Acantha Farm Esteratsastus villi 50cm 5/22
02.12.2008 SGR Ponies Esteratsastus VRY 80cm, 1. karsinata 11/3, 2vp.
03.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY Raviohjelma 21/38, 71.612%
03.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY He C 10/73, 83.789%
08.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY Raviohjelma 19/38, 66.621%
08.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY He C 10/73, 76.045%
15.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY Raviohjelma 32/38, 59.468%
15.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY He C 5/73, 80.786%
22.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY Raviohjelma hyl, 47.992%
22.11.2008 SGR Ponies Kouluratsastus VRY He C 42/73, 69.162%
22.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY aloittelijaluokka 61/72
23.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY aloittelijaluokka 61/72
29.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY aloittelijaluokka 55/72
30.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY aloittelijaluokka 68/72
22.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY tutustumisluokka 6/49
23.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY tutustumisluokka 48/49
29.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY tutustumisluokka 35/49
30.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY tutustumisluokka 6/49
22.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY helppo luokka 3/49
23.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY helppo luokka 38/49
29.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY helppo luokka 35/49
30.11.2008 SGR Ponies Kenttäratsastus VRY helppo luokka 9/49

Valmennukset


10.03.2009, Cheval Dreamer, 50cm
Viliä sai kannustaa vähän eteenpäin lämmittelyssä, mutta kun esteitä alettiin rakentaa, alkoi ori kummasti alkaa kulkea reippaammin. Lämmittelyiden puomien jälkeen ori pääsi hyppäämään melkein puolen metrin korkuisia esteitä. Esteet ylittyivät alkuun hyvin, mutta puolen metrin korkuisilla esteillä Vili ei enää jaksanut keskittyä kunnolla lähestymiseensä. Askeleet eivät sopineet enää esteille, vaan ratsastajan piti itse määrittää vauhtia ja askeleiden pituutta ennen estettä. Vili alkoi kuitenkin ryhdistäytyä kun ymmärsi, että esteelle olisi lähestyttävä kunnolla ilman temppuilua.


Arovstelut


Rotunäyttely
"Lyhyt alakaula, pitkä runko, kiverät kintereet, melko suorat etujalat, mutta kuva on niin pieni, ettei niistä muuta pysty sanomaan. Nuoren ruunan oloinen, ei siis edukseen tänään!"

Jälkeläiset


Pvm, o/t. nimi - omistaja

25.10.2008, t. Frida Yam - iitu. Tarjolla jalostukseen!

Varusteet


Vilin väri:

Yleissatula Fleecepinteli (tarra) 4kpl
Estesatula Puuvillapinteli (tarra) 4kpl
Satulavyö (nahka) x2 Harjasetti
vatsapanssari (nahka) Lukollinen harjalaatikko
Satulahuopa (estemalli) x2 Fleeceloimi
Suitset englantilaisella turpahihnalla (nahka) Sadeloimi
Suitset achenturpahihnalla Riimu (Nailon, pikalukko)
Ohjat (nahka) Riimunnaru (nailon, puuvilla)
Ohjat (kumi) Riimu (nahka, soljet)
Kumitutit Riimunnaru 2:lla ketjulla (nahka)
Kolmipalakuolain Heijastinsuojat
Nivelkuolain Heijastinrintaremmi
Lampaankarva Pesusieni
Etujalan jännesuojat Pitkävaikutteinen linimentti
Takajalan hivutussuojat Kaviorasva
bootsit
Korvahuppu